Marvellous Kwanita

Rotu
holstein
Skp säkä
tamma 168 cm
Väri
ruunikko
Genotyyppi
gg Ee Aa CC
Syntm pvm
05.09.2014
VH-tunnus
Kasvattaja
Omistaja
Miche'Le Warmbloonds / Tierra (VRL-02841)
 
 
 
 
Painotus
koulu, porrastetut
Koulutustaso
GP 80cm

KV-I palkittu 20.10.2014 - Luokkavoittaja I, Paras puoliverinen
Kantakirjattu KTK-III palkinnolla 20.06.2019 (68 p)

Kuvat

   

© Jayda

Historia

Törmäsin Kwanitaan aivan sattumalta. Oikeasti minun piti etsiä itselleni estepainotteisia hannovereja ja traksuja, kun myynti-ilmoituksessa aukaisin Kwanitan tiedot sen kummemmin ajattelematta. Ehdin jo riemastua ihanastas suvusta ja upealuotoisesta hevosesta, kun tajusin, että tämähän olikin holstein. Olin kuitenkin jo käytännössä päättänyt ostaa hevosen ja silti muka muodon vuoksi halusin koeratsastaa sen. Kwanita oli aivan täydellinen! Yritin hetken puhua itselleni järkeä, mutta harvoin kuuntelen itseäni ja niin minulle muutti elämäni ensimmäinen holsti! Kwanita oli myös ensimmäisiä ns "valmiita" hevosia jotka olen ostanut. Tähän asti kaikki hevoseni ovat olleet raakileita, jotka olen kouluttanut ja kisannut itse, mutta Kwanita tuli meille jo laatuarvostelussakin käyneenä siitostammaksi. Herttainen tamma hurmaa meidät joka päivä uudelleen ja on jokaisen luottokuuntelija, kun maailma tuntuu liian julmalle paikalle ja pitää päästä jonkun karsinan nurkkaan vuodattamaan ajatuksiaan selkeämmäksi.

Luonne

Kwanita on kiltti, herttainen, rauhallinen, hillitty ja ihana! Ei löydy juuri negatiivista sanottavaa, ellei ota huomioon pientä laiskuutta ja hidasta lämpeämistä koulukentillä. Hoidettaessa se on todella kaikkien suosikki ja sen karsinaan uskaltaa laittaa kenet tahansa. Kiinni Kwanitaa ei tarvitse koskaan sitoa ja varmasti kengityskin sujuisi irti pitäen erittäin hyvin. Tamma nauttii kaikesta huomiosta ja antaa tehdä itselleen mitä tahansa. Suitset saa helposti päähän ja satulan kanssa ei turhia pullistella. Taluttaessa joskus ruohoturppaat voi hieman houkutella, mutta pysyy kenen tahansa käsissä. Traileriin ei aina ihan haluaisi mennä ensiyrityksellä ja jännittää hieman matkustelua, mutta tutun hevoskaverin kanssa menee hyvin.

Ratsastaessa alkuun jopa laiska ja hidasliikkeinen. Vaatii pidemmän lämmittelyn ja kunnon verryttelyn ennen moottorin heräämistä. Kisapäivinä kannattaakin yrittää tehdä jo hyvissä ajoin kunnon lämmittely, että tamma heräilee kunnolla. Topakka ratsastaja saa sen helpommin valppaaksi. Kun Kwanita herää, siltä löytyy isot askelet ja todella ilmaa kavioiden alta. Se on vähän turhankin herkkähipiäinen istunnalle ja vähän ylireagoi jos ratsastajalla ei ole tasapaino täysin kunnossa. Laukassa innostuu helposti ja saattaa alkaa näkemään mörköjä kentän laidoilla, jolloin kannattaa olla valppaana ja yrittää keksiä sille tarpeeksi tekemistä ettei pöllöilylle jää aikaa. Laukkatyöskentelyn jälkeen vaikea joskus saada sitten hidastumaan. Kwanita ei ehkä ratsailta ole kaikkien suosikki, mutta useimmat saavat sen kulkemaan vähintään hyvin. Maastoillessa voi hieman säpsyä ja ei missään nimessä halua olla jonon ensimmäisenä.

Muille hevosille Kwanita osaa olla välillä hieman turhankin kovapäinen ja se on hevoslaumassa usein melko alhaalla arvoasteikossa. Parhaiten Kwanitan ulkoilu sujuu, kun sillä on oikein leppoisella luonteella varustettuja ruunia tai superrauhallinen tamma kaverina, jotka eivät jaksaa tamman äksyilystä välittää. Välillä tuntuu kuin katsoisi kunnon saippuaoopperaa tai teatteria. Äkäinen vanhapiika kiukkuaa kaikille, kun heinää on missä sattuun ja mahakkaat ukot nuokkuu omilla paikoillaan otsatukat harittaen.

Sukutaulu

i. Kocoum PB
holst 170 cm rn
ii. VIR MVA Ch Cullyn of Cermor PB
holst 167 cm rt
KRJ-I
iii. Ponce de León
holst 165 cm rn
KRJ-I
iie. VIR MVA Ch Mask of Venom
holst 164 cm rn
KTK-II, KRJ-I
ie. Grimmauld PB
holst 169 cm rt
KRJ-I
iei. Ch Marvolo GER
holst 173 cm rn
iee. Ch Stonegarden GER
holst 167 cm rt
e. Wister Seicento
holst 166 cm rn
ei. Choco Woods
holst 169 cm rn
KTK-II, KRJ-II
eii. Chocoholic
holst 168 cm rn
KRJ-I, VVJ-II, YLA2
eie. Tahitian Apple
holst 170 cm rn
ee. Wister Strathisla
holst 162 cm rn
eei. Fruchteis
holst 168 cm rt
KRJ-II, VVJ-III
eee. I Suzu
holst 163 cm rn
KRJ-II, VVJ-III

Kwanitan isä on komea Crystalin omistama Kocoum PB. Ori on lähtöisin Skurvashista, joten upea periytymä on melko varmasti taattua. Tämä 170cm korkea herra on luonteeltaan tyyni kuin viilipytty, aito herrasmies joka tilanteessa. Ratsastaessa on todellakin parhaimmillaan kouluradalla, siellä sen askeleet saavat korskean, orimaisen vivahteen, jollaista ei näekään ihan joka päivä. Kocoum on myös pärjännyt hienosti GP tasolla, saavuttaen 124 sijoitusta, joista GP tasolla 83. Tällä ruunikolla oriilla on yhteensä kolme jälkeläistä, joista kaikki ovat pärjänneet hyvin tasokkaasti kouluradoilla ja samalla perineet isänsä rauhallista ja työintoista luonnetta.

Kocoumin isä Cullyn of Cerrmor PB ja myös lähtöisin Skurvashista ja upea rautias ori onkin. Palkittu kantakirjassa sekä koululaatuarvostelussa ykköspalkinnolla, ottaen myös huomioon että herra on saavuttanut muotovalion palkinnon. Cullyn on 167cm korkea ja aiheuttaakin usein hoitajilleen harmaita haituvia. Tämä härkäpää tarvitsee vastaparikseen pitkäpinnaisen ja kovapäisen kaverin, koska oriilla on tapana pistää vastaan mistä tahansa asiasta. Kuitenkin jo opitut asiat jäävät hyvin oriin päänuppiin, niin ei niitä tarvitse uudestaan kerrata ja lähteä tappelemaan vastaan. Ratsuna samanlainen, eli itsepäinen. Kunhan pysyy kärsivällisenä, on Cullynin kanssa työskentely nautinnollista ja antoisaa. Oriilla on takanaan 60 sijoitusta kouluratsastuksesta ja myös useita GP sijoituksia. Jälkeläisiä sille on siunaantunut viisi, jotka ovat hyvin pärjänneet koulussa, sekä yksi jopa vieraillut valjakkokentillä.

Isänisänisä Ponce de León on alun perin saksalaista verta oleva raamikas ruunikko ori. Tämä Skurvashin tuonti ja menestynyt koulukentillä GP tasolla niinkin hyvin, että se on saavuttanut koululaatuarvostelussa ensimmäisen palkinnon. Käyttäytyminen ei oriilla ole parhaimmasta päästä, vaan on myös periyttänyt haastavaa luonnettaan. Kuitenkin kouluradoilla esittämien suoritusten takia ori saa hieman anteeksi tökeröä käytöstään. Haastava menopeli, mutta kun herran saa kuriin, niin se on menoa ja liikettähän löytyy. Oriilta löytyy kahdeksan jälkeläistä ja onkin saanut nimensä hyvin pysymään esillä. Tiedettävästi ainakin kaksi oriin jälkeläisistä on palkittuja koululaatuarvostelussa.

Ponchen morsian Mask of Venom on myös Saksan tuonti. Kuvankaunis ruunikko tamma on saavuttanut koululaatuarvostelun ensimmäisen palkinnon ja myös muotovalion näyttelyistä. Hurmaava kantakirjattu tähtipää ei kuitenkaan hämää ketään, kun luonteeltaan neitokainen on oikea draamakuningatar, varsinkin kiimassa. Ratsuna erittäin menevä persoona ja tammalta saakin pyytää enemmän jarruja kuin kaasua. Kunhan suurimmat höyryt on päästelty ja ratsastajalla on kokemusta, niin vain taivas on rajana koulukentillä. Jälkeläisiä tammalla on viisi, jotka ovat hyvin emänsä kaltaisia hieman haastavia ratsuja.

Isänemä Grimmauld PB voi nimeltään kuulostaa karskilta, mutta tämä rautias tamma on kaikkea muuta. Luonteeltaan tammaa voisi kuvailla kermakaramelliksi, sillä se on niin makean lempeä. Nauttii huomiosta ja jaksaa olla kärsivällinen. Ratsuna hyvin kuuliainen ja erittäin oiva opetusratsu, mutta sen mahtavat liikkeet sulkevat sen täysin pois alkeistunneilta. Onhan tammalla myös takanaan 61 koulusijoitusta, joista muutama myös GP tasolta. Malva on myös palkittu ensimmäisellä palkinnolla koululaatuarvostelussa. Kukapa nyt ei haluaisi siis jalostaa näin upeaa hevosta, jotenka tammalta löytyy kahdeksan upeaa jälkeläistä, joille se on periyttänyt todella hyvää luonnettaan.

Myös Malvan vanhemmat ovat tuttua ja turvallista saksalaista perimää. Isänemänisä Marvolo GER on todella upean ulkomuodon omaava ruunikko herra. Saavuttanut champion arvonimen näyttelyistä. Luonteeltaan hieman ailahtelevainen ja ennen kaikkea orimainen, jolla on täysin omanlainen persoona. Tälle on näytettävä heti alussa kaapin paikka tai ori tulee lopussa jyräämään ihmisen kokonaan. Onneksi hyvän koulutuksen saanut herra tietää missä mennä. Ratsuna vireä ja jopa hieman kärsimätönkin. Päivästä riippuen Marvolo on joko todella upea tai täysi katastrofi. Oriilta löytyy kuitenkin 60 sijoitusta ja useimmat ovatkin GP tasolta, joten kyllä tämä ori jotain ainakin osaa. Jälkeläisiä siltä löytyy viitisen kappaletta.

Malvan emä Stonegarden GER on hyvärakenteinen rautias tamma, joka on myös saavuttanut champion arvonimen näyttelyistä. Vaikka tämäkin neitokainen on moni kakku päältä kaunis, niin on se oikeasti aika sikamainen tallitavoiltaan ja luonteenlaadultaan erittäin ailahtelevainen, ja näin ollen arvaamaton. Ratsuna hyvin samankaltainen, eli aina mennään sen mukaan millä tuulella tamma on. Kuitenkin kun tamman ollessa asiassa mukana, osaa se käyttäytyä ja lukea ratsastajaa todella hyvin. Tamma on myös pärjännyt todella hyvin GP tasolla, eli ei sillä aina huonoja päiviä ole. Jälkeläisiä siltä löytyy neljä.

Kwanitan emä Wister Seicento on valitettavasti sivuiltansa hävinnyt suurimmaksi osaksi. Jäljelle jääneet tiedot ovat vain VRL sivuilta löytyvä teksti. Seicento on ruunikko 166cm korkea tamma, joka tulee hyvästä palkitusta suvusta sekä myös valjakkotaitajista. Tamma on porrastetuissa vaikeustasolla 9, eli erittäin hyvin pärjännyt koulutamma. Se on myös kilpaillut tasolle 6 valjakkoajossa. Tammalta löytyy yhteensä kolme jälkeläistä, joista yksi on suomalainen puoliverinen ja loput kaksi holsteinejä. Kaikki sen jälkeläiset ovat pärjänneet upeasti kouluradoilla GP luokissa.

Emänisä Choco Woods on todella sopusuhtainen ja raamikas ori, jolta ei tosiaankaan ulkonäköä puutu. Ori on myös palkittu kantakirjassa toisella palkinnolla, jääden vain yhden pisteen vajaaksi ykköspalkinnosta. Se on myös palkittu koululaatuarvostelussa toisella palkinnolla. Tämä 169cm korkea herra on luonteeltaan isänlinjansa tavoin hurmuri herrasmies, joka ei koskaan ole vaivaksi. Ratsuna lempeä ja tasainen, mutta ei suinkaan laiska. Orimainen esiintyjä, joka kuitenkin toimii omalla moottorilla ja hyvällä yhteistyöllä. Sukka on kilpaillut vaativalla tasolla hyvin ja myös päässyt näyttämään taitojaan valjakkoajossa. Oriilta löytyy kuusi jälkeläistä.

Chocon isä Chocoholic oli hieman kevytrakenteisempi kuin poikansa, mutta oli erittäin korrektin rakenteen omaava hurmuri myös itsekin. Ori menehtyi pois jo vuonna 2015, mutta jätti jälkeensä neljä jälkeläistä ja saavutti myös palkintoja. Koululaatuarvostelussa ensimmäinen palkinto, valjakkolaatuarvostelussa toinen palkinto ja yleislaatuarvostelussa menestyen myös toisella palkinnolla, ei mikään huono ori siis. Tämä 168cm korkea saksantuonti oli luonteeltaan varsinainen naisten valloittaja. Erittäin varma ja tasainen hevonen, jonka kanssa ei ongelmia tullut. Ratsuna se oli erittäin miellyttämishaluinen ja pehmeä käsitellä.

Chocon emä Tahitian Apple on GP tasoinen kilparatsu, joka kuitenkin kilpaili enimmikseen vaativalla tasolla. Nykyään siitoskäytössä oleva neito on melko vähän tunnettu, eikä siitä löydy paljoa dokumenttejä. Neito hävisi nopeasti kilpailu-uran jälkeen siitoskäyttöön. Siltä löytyy kolme jälkeläistä, joista kaksi kolmesta ovat menestyneet ja saavuttaneet koululaatuarvostelussa palkintoja. Ihan huonosta periyttäjästä ei siis voi olla kyse.

Emänemä Wister Strathisla on kaunis sirolinjainen ruunikko tamma. Läsipäinen neitokainen on luonteeltaan kuin talvihorroksesta herätetty murmeli, eli kohmeinen ja tohelo. Erittäin laiskanoloinen hevonen, joka välttää ylimääräisen tekemisen hyvinkin mielellään. Ratsuna sitä täytyy vain ratsastaa eteenpäin napakkana, jotta saadaan kangistuneisuus pois. Nopeasti kuitenkin tammasta kuoriutuu näppärä ja pehmeä ratsu, joka toimii lähes ajatuksen voimalla ratsastajan eleisiin. Tisla on kilpaillut koulussa vaativalla tasolla, sijoittuen 35 kertaa. Se on myös porrastetuissa tasolla 11. Sillä on kolme jälkeläistä, joista kaksi on sijoittunut todella hyvin kilparadoilla.

Tislan isä Fruchteis oli komea läsipäinen saksantuonti. Valitettavasti jo menehtynyt ori oli kultainen kuin pieni enkeli. Eino oli aina korvat hörössä menossa joka paikkaan ja nautiskeli olostaan täysin rinnoin. Ratsuna se oli varsinainen työmyyrä ja rutiineilla toimiva. Kuitenkin pienet seikat, esimerkiksi ratsastajan vaihtuminen tutusta turvallisesta hämmensivät Einoa aika ajoin. Oriilta löytyy upeat 73 sijoitusta koulusta, joista liki kaikki sijoitukset ovat GP tasolta. Siltä löytyy myös sijoituksia valjakon vaativalta tasolta. Eino kävi myös vanhuusiällään kahdessa laatuarvostelussa: koulusta toinen palkinto ja valjakosta kolmas palkinto. Jälkeläisiä sillä on yhteensä viisi.

Tislan emä I Suzu on myös saksalainen tuonti, mutta valitettavasti jo menehtynyt kaunis tamma. Todella hurmaava virtaviivainen ruunikko tamma ei ollut luonteeltaan yhtä ihana. Susu oli hyvin tammamainen, joka ei varmasti tehnyt mitään mitä pyydettiin. Ne piti rautalangan kautta vääntää tamman korvien väliin. Hoidattaessa oli kuitenkin kiltti, mutta oikea kunnon sählä. Ratsuna sen sijaan kuuma, hermoileva ja herkkä. Oli enemmänkin yhden ihmisen ratsu, koska ihmiseltä kesti myös kauan päästä tamman tasoisille ajatusmaille. Susu menestyi hyvin vaativalla tasolla koulussa ja sijoittui myös erinomaisesti valjakkoajossa. Sillä on koululaatuarvostelusta toinen palkinto ja valjakosta kolmospalkinto. Jälkeläisiä siunaantui kolme.

Sukuselvityksestä kiitos vibaja!

Ikääntyminen ja jälkeläiset

Ikääntyy satunnaisesti
3 vuotta - 06.09.2014
4 vuotta - 07.09.2014
5 vuotta - 08.09.2014
6 vuotta - 09.09.2014
7 vuotta - 10.09.2014
8 vuotta - 11.09.2014
9 vuotta - 12.09.2014
10 vuotta - 10.10.2014
11 vuotta - 10.11.2014
12 vuotta - 10.12.2014
13 vuotta - 10.01.2017

s. 00.00.2016 t/o. varsan nimi (i/e. emän nimi)

Kilpailutulokset

Koulu

Kwanita kilpailee KRJ:n alaisissa porrastetuissa kilpailuissa. Sen ominaisuuspisteet ja tason saat tarkastettua VRL:n profiilista, johon löytyy linkki ylempää. Alla ovat tarinakilpailut ja KRJ-CUP sijoitukset, sekä edellisen omistajan kilpailemat KRJ-sijoitukset.

31.07.2019 KRJ, 06/101, GP, KRJ-Cup
31.03.2019 KRJ, 06/148, GP, KRJ-Cup
26.10.2018 KRJ, 58/75, HeA:4 2009, KRJ Champion
25.10.2018 KRJ, 06/84, HeB:3 2009, KRJ Champion
31.08.2017 KRJ, 05/136, GP, KRJ-Cup
23.09.2017 KRJ, 40/50, VaB:0 2009, KRJ Champion
22.09.2017 KRJ, 10/53, HeA:4 2009, KRJ Champion
21.09.2017 KRJ, 44/54, HeB:3 2009, KRJ Champion
17.08.2017 KRJ, 01/03, Int II, tarina
29.07.2017 KRJ, 01/01, Int II, tarina
28.07.2017 KRJ, 02/03, Int II, tarina
30.04.2017 KRJ, 06/105, GP, KRJ-Cup
31.03.2017 KRJ, 03/174, Int II, KRJ-Cup
28.02.2017 KRJ, 08/81, Int II, KRJ-Cup

Edellisen omistajan kanssa kisatut:
19.09.2014  kutsu - Grand Prix - 1/30
20.09.2014  kutsu - Grand Prix - 3/30
22.09.2014  kutsu - Grand Prix - 2/30
25.09.2014  kutsu - Grand Prix - 4/30
26.09.2014  kutsu - Grand Prix - 3/30
27.09.2014  kutsu - Grand Prix - 5/30
01.11.2015  kutsu - Grand Prix - 3/50
02.11.2015  kutsu - Grand Prix - 2/50
03.11.2015  kutsu - Grand Prix - 5/50
05.11.2015  kutsu - Grand Prix - 6/50
09.11.2015  kutsu - Grand Prix - 2/50
12.11.2015  kutsu - Grand Prix - 1/50
13.11.2015  kutsu - Grand Prix - 3/50
14.11.2015  kutsu - Grand Prix - 3/50
18.11.2015  kutsu - Grand Prix - 4/50
20.11.2015  kutsu - Grand Prix - 5/50
04.11.2015  kutsu - Grand Prix - 6/50
05.11.2015  kutsu - Grand Prix - 3/50
14.11.2015  kutsu - Grand Prix - 2/50

Match show't ja näyttelyt

30.06.2019 VSN, 03/08, RCH
09.08.2017 VSN, 02/03, RCH
15.05.2017 VSN, 03/04, RCH

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

Tarinakilpailut 17.08.2017
Tehtävä: Mikä meemi kuvastaa päiväänne parhaiten?
Tarina: https://tinyurl.com/ybw6axh3

Tarinakilpailut 29.07.2017
Tehtävä: Jos saisit tehdä ikioman kilpakentän, millainen se olisi? Tekniikkaa pursuileva ja nykyaikainen vai täynnä blingblingiä ja kimalletta? Kuvaile mahdollisimman tarkasti.
Tarina: Koko kilpailupaikka olisi koristeltu upealla kultaisella sametilla ja timanteilla. JOka puolella olisi säihkettä ja loistetta. Backstage olisi hulppea kaikin puolin ja viimeisen päälle kuin jokin luksuskylpylä ainakin. Kenttä olisi parasta mahdollista hiekkaa, jossa olisi kultahippuja seassa niin, että kenttä kimaltaisi ratsukon suorittaessa rataansa. Yleisön penkit olisivat pehmeät ja niissä olisi kallistusmahdollisuus.

Tarinakilpailut 28.07.2017
Tehtävä: Kuvaile suoritustanne mahdollisimman pitkästi aloittaen jokainen sana samalla kirjaimella. Saat valita kirjaimen itse.
Tarina: Kwanitan kanssa koimme kerrassaan komean kokemuksen kilpailuhengessä. Kokosimme kaikki kokemuksemme kasaan kootessamme käyntimme kauniiksi. Kiertelimme kentällä koreasti kaula kaarella. Kaunis Kwanita kerran kompastui, kuitenkin kooten kaiken kasaan kipakasti.
Tuomarin kommentti: "oikein pitkä ja hyvä osallistuminen, tarkasti mietitty sanojen paikka ja tarkoitus, tämä pitkälle mietitty tarina ansaitsi ehdottomasti toisen sijansa"

Kouluvalmennus 11.04.2017 valmentaja Jannica
Itsenäiset alkuverryttelyt suoritettuamme oli Sanna jo niitä seuraamassa hyvän aikaa. Aloittelimme vaativamman tunnin pohjan kuitenkin samoin kuin edelliselläkin kerralla, perusvoltteja, pysähdyksiä ja kaarevalla uralla ratsastusta kolmikaarisella ja serpentiinillä. Kwanitaa sai samaan tahtiin tänään muistutella eteenpäin liikkumisesta, mutta napakalla asenteella sen onnistui jopa pitämään tahti yllä lopulta hetkittäin itsekin. Tamma asettui hyvin ympyröillä ja kulmatkin se teki huolellisesti, josta saimme kiitosta. Kwanita alkoi myödätä niskasta kivasti ja oli istunnalle tosi herkkänä, mikä teki siitä miellyttävän ratsastaa, vaikka yhtä tahmea se oli kuin eilenkin..

Teimme väistöjä, joiden jälkeen muutamia avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Se vaati jo minulta hieman enemmän, kun tamman ravi oli melko isoa istua poniratsastajalle. Hyvin me kuitenkin siitä selvisimme lopulta ja tammakin rentoutui jo sen verran että kulki pätkittäin ihan peräänannossa. Ihmeekseni ei Sanna kuitenkaan siitä kehunut, joten ilmeisesti tässä kohtaa tuntia jo pitikin kulkea. Loppuun ennen radan ratsastamista otimme vielä laukkatehtäviä uralla ja voltteja laukaten, ne sujuivat hyvin vaikkakin vasempaan kierrokseen sai tammaa olla vähän voltilla auttamassa eteenpyrkimyksen kanssa. Rata sujui tamman kanssa hyvin, vaikka kyllähän siinä vielä harjoiteltavaa oli itse kullakin.. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tosi kiva tunti oli tänään!

Kouluvalmennus 10.04.2017 valmentaja Jannica
Teimme itsenäisiä verryttelyjä ennen koulutunnin alkua. Ratsuna toimi tänään Kwanita, jonka Tierra oli ystävällisesti lainannut heillä järjestettävää tuntia varten, nainen itse olisi kyllä halunnut sille osallistua, mutta minkäs voi kun kohtalo päätti toisin ja hän makasi kotona vuosisadan flunssassa. Tehtyämme verryttelyiksi voltteja ja ympyröitä saapui valmentaja Sanna paikalle ja aloittelimme helpoilla tehtävillä tänään, huomenna olisi sitten vuorossa vaikeampien suoritusten aika ja saisimme myös huomiseksi opetella yhden GP radan ulkoa näyttöä varten. Se jännitti minua hieman, koska en ollut pitkään aikaan kisannut mitään vaativampia ratoja tasokkaampaa. Sanna kuitenkin vannotti kaiken varmasti menevän hyvin, kun alla oli näin kokenut ratsu. Teimme kaarevalla uralla tänään paljon tehtäviä, Kwanitaan sai vähän vauhtia lisää raipan avulla, kun ei se oikein meinannut keskittyä mihinkään muutoin. Onneksi tamma ei kuitenkaan ottanut nokkiinsa, siitä että jouduin sitä työnteosta muistuttamaan ja muutenkin valmennus sujui kommelluksitta.

Kouluvalmennus 08.04.2017 valmentaja Jannica
Aurinkoisena maanantaiaamuna jatkettiin kouluvalmennuksen tiimoilta. Tarkoitus oli pitää tuntia jollekin uudemmalle oppilaalle Tierran tiimistä, mutta paikalle saapuessani en kyllä löytänyt ketään paikalta. Kävin jo toimistossakin ihmettelemässä ja koska en ketään nähnyt lähdin hakemaan tammaa itse. Saatuani sen kuntoon paikalle pyyhälsi tomera täti, joka esitteli itsensä Johannaksi. En voinut olla hymyilemättä ja naurahtaen ojensin hänelle kättäni esitellen itseni Jannicaksi. Menimme maneesille naisen kanssa, ei minulle kyllä vieläkään selvinnyt miksi hän oli puoli tuntia myöhässä, tai sitten Tierra oli muistanut kellonajan ehkä väärin. Niin tai näin juttelimme siitä mitä hän tunnilla halusi tehdä ja millaista kokemusta hänellä oli. Onneksi Kwanita sopi myös aloitteleville ratsastajille hyvin kun kuulin naisen olevan noin helppo C-B tasoinen. Aloittelimme käännöksillä, volteilla, pysähdyksillä ja muilla perusasioilla.

Sitten aloittelimme väistöjen alkeita, he olivat kuulemma niitä jo viimeksi ottaneet, mutta Johanna oli halunnut kertaustunnin, koska ei oikein ollut ymmärtänyt ideaa. Hitaan alun jälkeen homma alkoi kuitenkin luistamaan kuin rasvattu ja ratsastaja oli tyytyväinen. Käyntijuttujen jälkeen Johanna sai ottaa ravin ja alkaa kevennellä volteilla, ympyröillä ja tehden siirtymisiä käyntiin aluksi ja sitten pysähdyksiä. Kwanita reagoi oikein hyvin tänään etenkin istuntaan ja Johanna istui tiiviisti tamman isossa ravissa, näki että hän oli syntynyt hevosen selkään. Lopuksi otimme laukkaa pääty-ympyrällä, koska Johanna kertoi kärsivänsä pienestä laukkapelosta, jonka vuoksi Kwanita oikeastaan oli hänelle valikoitunutkin tuntikäyttöön. Laukkaaminen sujui kuitenkin todella hienosti ja ratsastajan itsevarmuus kasvoi silmissä. Molemmat tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä tuntiin.

Kouluvalmennus 07.04.2017 valmentaja Jannica
Tänään olin pyytänyt vaihteeksi minulle ja tammalle valmennusta Tierralta. Ehdimme tehdä jo itsenäiset verryttelyt ennen kuin nainen saapui paikalle ja aloimme tehdä samantien helppoja tehtäviä, minulla kun oli hieman taidot ruosteessa vielä pitkän talven jäljiltä. Päästyämme taas sisään kouluratsastuksen saloihin aloimme treenailla kaikessa rauhassa, tätiratsastajalle sopivalla moodilla, avotaivutuksia. Kwanita vaikutti hieman jäykältä, joten ulkopohkeen kanssa sai olla tarkkana pitämässä vastaan, myös ulko-ohja tuppasi jäämään liian pitkäksi ja sain alituiseen olla sitä korjaamassa ärsyttävyyteen asti. Kwanita alkoi pikkuhiljaa tulla kuolaimelle, joten otin parempaa tuntumaa saaden tamman peräänantoon. Muutamien onnistuneiden taivutusten jälkeen tulimme pohkeenväistöt ravissa kumpaankin suuntaan pituushalkaisijalla ja sitten teimme vielä loppuun marginaaliset sulkutaivutukset. Ulkopohje jäi hieman vahvaksi, mutta kyllä siitä ihan kelposuoritus tuli pitkän tauon jälkeen kuitenkin! Lopuksi otimme vielä peruutuksesta ja pysähdyksestä suoraan laukannostoja, laukanvaihtoja lävistäjällä sekä ravista muutamat nostot, jotta tamma pysyi lopputuntiin asti hereillä. Tamma taipui ja asettui oikein kivasti ja laukkatehtävätkin sujuivat lopulta. Muutaman kerran sai kyllä raipalla naputella, että laukasta sai tarpeeksi energisen ja pyörivän laukanvaihtoihin, mutta kyllä se sieltä tuli! Eteenpyrkivän tamman kanssa oli kiva tehdä loppuun itsenäiset verryttelyt ravissa.

Kouluvalmennus 04.04.2017 valmentaja Jannica
Itsenäiset alkuverryttelyt tehtyänne aloimme tänään keskittymään vaikeampiin asioihin pikkuhiljaa valmennuksissa, olihan kyseessä kuitenkin GP-tason taitaja, eikä mikään puskaharrastelukaksikko, ei sillä että niissäkään mitään pahaa oli.. Saitte tehdä paljon asetusta, taivutusta ja suunnanvaihtotehtäviä. Molempien työskentely oli itse asiassa tänään jo paljon parempaa, jopa erinomaista edellispäivään nähden. Myös Kwanita oli tänään hieman reippaampi, ehkä usein liikkuminen sopikin sille paremmin ja piti lihaksiston ja mielen vireänä. Sen jälkeen siirryttiin kertaamaan pikaisesti pohkeenväistöt, ensikierroksella käynnissä, sitten heti perään ravissa ja laukassa. Ne sujuivat kuin rasvattu, joten tehtävää vaikeutettiin asteella ja tultiinkin väistöt uralta keskelle perinteisen pituushalkaisijan sijaan. Se vaikeutti selkeästi tehtävää molempien osalta, mutta pian pääsitte mukaan juoneen ja alkoi sujua. Sen jälkeen vaikeutettiin ja otettiin sulkutaivutus uralle sekä toiseen suuntaan. Se olikin molemmille jo tutumpi juttu, mikä näkyi myös jäljessä. Tamma vaikutti tyytyväiseltä saatuaan kertailla tänään vaikeita asioita ja sinullekin se teki hyvää kisakauden alkaessa taas pitkän talven jälkeen. Muistakaa silti myös kertailla perusasioita aina välillä, jolloin ratsastettavuus ja kuuliaisuus säilyy parhaiten. Loppuun otettiin vielä avotaivutukset ja vastalaukannostoja, joiden jälkeen saittekin jäädä treenailemaan itse loppuverkkojen parissa.

Kouluvalmennus 01.04.2017 valmentaja Jannica
Kouluvalmennus aloiteltiin tänään kauniissa auringonpaisteessa kentällä kevätkauden avajaisten kunniaksi. Alkutunnista meno oli vähän liiankin laiskaa jo, mutta vähitellen molemmat pääsivät vireeseen. Tunti aloiteltiin tekemällä käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja suunnanvaihdoksia. Sitten saitte nostaa ravin ja tehdä samoja juttuja, lisäksi tehtävään lisättiin pysähdys, siirtyminen takaisin raville ja kolmikaarinen kiemuraura harjoitusravissa. Tamman isossa ravissa taisi olla hieman hankala istua, mutta hyvin selviydyit haasteesta. Tempo oli tässäkin kohtaa valmennusta vielä melko maltillinen, mutta nyt tamma sentään joten kuten liikkui itse eteen. Harjoittelimme lopuksi kouluradan ohjelmaa kisoista, jonne olitte menossa viikonloppuna. Se kun ei viime kisoissa ollut oikein sujunut, niin nyt oli sitten mustaa valkoisella mitä harjoitella, mikä aina helpotti valmentajan työtä huimasti. Parannusta syksyn kilpailuihin näkyi kuitenkin arvostelulomakkeessa jo selkeästi, joten matkalla ollaan huipulle! Tamma kulki tänään myös poikkeuksellisen hyvässä muodossa.

Päiväkirjamerkintä 14.03.2017 hoitaja Jannica
Jälleen yksi kevään mukavista sadepäivistä, puhisin potkiessani kuraa saappaiden kärjiltä tallin pihaan. Päästyäni Kwanitan hakureissulta talliin olemmekin molemmat aivan märkiä. Talutan tamman pesariin, vien märän loimen kuivumaan ja noudan matkalla harjapakin ja varusteet satulahuoneesta. Harjailen tamman kiireettömästi ja vaihdan sitten kuivan takin ylleni. Sen jälkeen varustan neidin ja päätän lähteä sen kanssa maneesiin treenaamaan lisää koulua. En toki ole sokerista, mutta tällainen vesimäärä riitti minullekin jopa estämään maastoilun. Lisäksi tammalle ei varmasti tehnyt yhtään pahaa treenailla koulujuttuja, koska kisakausi alkaisi pian. Treenailimme koulurataa ja sen lisäksi tein kolmikaarista kiemurauraa, laukanvaihtoharjoituksia ja laukkalisäyksiä, joista Kwanitakin jaksoi innostua päästessään juonesta kiinni. Lopulta oli aika lopettaa harjoitus, kun neiti ei halunnutkaan antaa enää kiinni pitkän sivun päässä. Jatkoimme pidemmällä ohjalla vielä loppuraveihin ja sitten käveltyämme kunnioitettavan määrän kierroksia talutin tamman pesukarsinaan hoidettavaksi.

Päiväkirjamerkintä 10.03.2017 hoitaja Jannica
Suin rivakalla tahdilla tammaa, jolta lähti vielä lattialle kiitettävä määrä talvikarvaa. Olin ajatellut liikuttaa tamman ennen ruuhkia, joten olin hyvissä ajoin jo liikuttamassa Tierran hevosta tänä aamuna. Uteliaat päät kääntyivät meitä kohti pesariin työntekijän taluttaessa hevosia vuorollaan tarhoihin. Kwanita vaikutti hieman vauhdikkaalta, olikohan tavallisesti niin rauhalliselle tammalle kenties kertynyt hieman lisävirtaa loman aikana? Noh, kohtahan se selviäisi.. mietin nostaen isolle tammalle satulan selkään ja lämmittelin kuolaimet kaikessa rauhassa. Ai niin ne pahuksen suojat! Huudahdin puoliääneen tamman kääntyessä katsomaan minuun silmät tapillaan. Otin karsinanovesta siniset suojat ja puin ne tammalle. Sitten olimme vihdoin valmiit lähtemään maneesille. En viitsinyt mennä tänään kentälle, koska siellä oli melkoisen märkää parin päivän sateen jäljiltä vielä, vaikka aurinko paistoikin kivasti tänään. Käveltyäni alkukäynnit maastakäsin nousin ratsaille ja käveltyämme pari kierrosta pitkin ohjin aloin verryttelemään käynnissä ja ravissa. Kwanita oli tuntunut palanneen normaaliin hitaaseen moodiin ja sain koko alkutunnin muistuttaa sitä liikkumaan ihan itse. Lopulta se ymmärsi yskän ja toimi lopputunnin oikein kivasti, laukassa jopa turhankin vauhdikkaasti!

Päiväkirjamerkintä 06.03.2017 hoitaja Jannica
Jatkoimme viimeisenä Kwanitan liikutuspäivänä menimme jälleen kentälle, koska tamma tuntui viihtyvän siellä. Teimme alkuverkan jälkeen väistöjä käynnissä ja ravissa sekä väliin vähän suunnanvaihdoksia täyskaarroilla ja kolmikaarista kiemurauraa. Otin harjoitusravia välillä, kovin kauaa en pystynyt, koska tammalla oli tosi iso ravi istua ja sitä tuntui ärsyttävän poukkoiluni satulassa, koska se nosti joka kerta päänsä ilmaan kun istuin satulaan harjoitusraviin. Lopuksi otimme pohkeenväistöä laukassa, Kwanita yritti päästä helpolla ja siirtyi raville aina kun silmä vältti. Lopulta saimme toiseen suuntaan kelvolliset väistöt ja kunnollisen laukan saatuani ylläpidettyä teimme myös muutamat avotaivutukset laukassa. Sitten annoin tamman ravailla pidemmällä ohjalla kenttää myöden, kunnes talutin sen tallille hoidettavaksi kävelyn jälkeen.

Päiväkirjamerkintä 04.03.2017 hoitaja Jannica
Tottuneesti hain tamman jo tarhasta ja laitoin kuntoon. Aurinko paistoi vaihteeksi ja vaikka olikin liukasta, ei se haitannut hyvää tuultani. Vilkaisin kentälle päästyämme ympärilleni, siellä on melkoisesti lunta, mutta pohja on niin hyvä että on vaihteeksi kiva treenata ulkosalla. Siellä on toinenkin ratsukko nuoren tytön kanssa, joten olen tyytyväinen että olen valinnut ratsuksi rauhallisen Kwanitan. Talutan jättimäisen tamman jakkaran luo ja kipuan selkään, 155-senttiseltä ratsastajalta se onkin melkoinen taidonnäyte päästä edes kyytiin ja tyttö katselee mielenkiinnolla kiiltävää ruunikkoani. Ohjaan Kwanitan uralle ja käveltyämme alkukäyntejä pitkällä ohjalla alamme tehdä voltteja ja taivuttelua kahdeksikolla ja kolmikaarisella. Sitten otan ravissa samoja asioita ja muutamia väistöjä vielä loppuun.

Päiväkirjamerkintä 03.03.2017 hoitaja Jannica
Kolmantena treenipäivänä ajattelin mennä ensin ympyrällä hetken, sitten otin mukaan pitkille sivuille viiden puomin "sarjat". Ne sujuivat hyvin ravissa ja toisen pitkän sivun teimme avotaivutusta. Välikäyntien aikana lyhensin jalustimia ja kokosin pari pientä ristikkoa maneesiin, niistä oli hyvä aloitella. Kwanita tuntui keskittyvän hommiin paremmin kun sai suunnata mielenkiintonsa pienelle esteelle ympyrällä. Kääntyminenkin oli huomattavasti helpompaa kuin aiemmissa tehtävissä. Seuraavaksi tulimme puomeja ja ristikkoa peräkkäin kahdeksikkona kahdella ympyrällä. Lopuksi kävin vielä nostamassa ristikot pystyiksi ja tein kavaleteista pienen jumppasarjan toiselle sivulle. Pystyjen korkeus oli 60 senttimetrin ja 80 senttimetrin väliltä. Jumppasarja sujui Kwanitan kanssa ihan hyvin, vaikka se olisikin saanut olla reippaampi. Eniten ongelmia tuottivat tänäänkin kääntävät tehtävät sekä ympyrällä hyppääminen, etenkin jos oma keskittyminen herpaantui yhtään.

Päiväkirjamerkintä 02.03.2017 hoitaja Jannica
Seuraavana päivänä jatkoimme Kwanitan kanssa työskentelyä puomeilla. Alkuverryttelyn jälkeen otin työskentelyyn mukaan puomit ympyröille. Ensin tamma sai ylittää puomit rennosti omassa tahdissa ja sen jälkeen rupesin pidentämään ja lyhentämään askelta riippuen siitä mistä kohtaa puomeja tulimme. Harjoitus meni erittäin hyvin ja tamma sovitti askeleensa helpon oloisesti puomeille ihan itsestään. Tein harjoitusta myös laukassa, mikä oli selkeästi isokokoiselle tammalle jo haastavaa, eikä laukan rytmi oikein säilynyt. Uutterasti se kuitenkin yritti parhaansa mukaan ja palkitsin sen välikäynnein. Tamman kääntäminen laukassa oli ollut työlästä, joten kävelyn jälkeen tulimme vielä ympyrällä puomeja ravissa, laukassa ja vielä kerran ravissa. Se alkoi parantaa suoritusta kokonaisuutena hyvin, kunhan itse vain tiesi mitä askellajia kulloinkin mentiin, koska Kwanita yritti kiihdytellä välillä omin lupineen puomeille laukassa vaikka oli ravin vuoro.

Päiväkirjamerkintä 01.03.2017 hoitaja Jannica
Aloittelimme Kwanitaan tutustumisen ensin tehden pysähdyksiä ja voltit kulmiin. Sitten lisäsin mukaan peruutukset pitkien sivujen keskelle. Tamma vaikutti alkuun hieman vastahakoiselta ja jopa laiskalta, eikä taipunut rehellisesti pohkeen ympärille lainkaan volteilla. Jatkoin harjoittelua tekemällä reippaita käyntiympyröitä ja sama vastahakoisuus jatkui, vaikeuksia tuotti vielä itselle se, että piti samaan aikaan keskittyä tehtävään ja yrittää saada tamma toimimaan sen mukaisesti. Siirryin vaikeampiin tehtäviin, koska ajattelin että tammaa ehkä kyllästytti helppojen hommien kertailu. Teimme avotaivutuksia käynnissä ja ravissa, joiden lisäksi tein edelleen ympyröitä. Yhteistyö ei oikein siitäkään parantunut, tammalla tuntui jatkuvasti olevan jarru päällä. Avotaivutukset sujuivat kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin alkuosio ratsastuksesta.

ulkoasu © Cery 2016 - Huomaathan, että kyseessä on virtuaalitalli ja tämä on virtuaalihevonen. Mitään ei tapahdu oikeasti ja kaikki tieto sivuilla on keksittyä, eikä liity kuvien hevoseen millään tavalla.